Pages

Tuesday 11 March 2014

Haaste: Project 333 (varjoiluna)

Project 333 on jo hetken keikkunut esillä seuraamissani blogeissa. Perusajatus projektissa on, että 3 kuukautta käytetään vain 33 vaatetta/laukkua/kenkää/huivia/korua. Lisätietoja projektin omilta sivuilta tai tästä kirjasta.

Olen jo jonkin aikaa seurannut postauksia, jotka käsittelevät joko projektia tai vähemmillä vaatteilla toimeen tulemista. Innolla olen selaillut muiden 33 vaatekappaleen listoja, kuvakollaaseja ja asukokonaisuuksia. Tällä hetkellä googlatuin sanayhdistelmäni on "P333 wardrobe", jolla löytyy yllättävän hyviä kokonaisuuksia. Varsinkin kesävaatekokonaisuuksista löytyy paljon materiaalia, mutta talvisia vaatekokonaisuuksia huomattavasti vähemmän. Loogista sinänsä, sillä suurin osa ihmisistä taitaa kuitenkin asua hiukan lämpimämmissä maanosissa.

Jatkoin kuitenkin ajatusleikkiä talvisesta P333 mukaisesta vaatteistosta. Mitä valitsisin, mitä todennäköisesti käyttäisin? Aiemmin yritin raapustella kokonaiskuvaa nykyisistä vaatteistani - siinä loppujen lopuksi onnistumatta. Tämä on TAKE TWO - kokonaisuus useimmin käyttämistäni vaatteista ja lempivaatteistani. Siis talvisista sellaisista. Sisällytin listaan myös kaikki ne tyylini osa-alueet, joita esittelin aiemmin tässä postauksessa.

Oma P333 kokonaisuuteni muodostui seuraavanlaiseksi:

VarjoP333 haasteen palaset
P333 mukainen vaatesuunnitelma kolmelle talvikuukaudelle.
Jälkeenpäin tarkastellessani huomasin, että olin unohtanut täysin laskea mukaan laukut, vyöt ja korut, jotka tiukumpien sääntäjen mukaan kuuluvat laskettaviin vaatteisiin. Noh, kyseessä on kuitenkin luonnos.

Varsinainen projektin aloittaminen epäilyttää. Selviänkö? Palellunko? Huomioinko nyt kaikki tilaisuudet, joihin minun täytyy pukeutua?

Niinpä päätin aloittaa projektin kokeilemisen varjokokeiluna. Toisin sanoen: en ottaisi vielä ratkaisevaa askelta ja pakkaisi kaikkea muuta pois näkyvistä, vaan koettaisin tulla toimeen yllä olevilla. Samalla tiedostaisin myös, mitä ylläolevista oikeasti käytän ja mitkä ovat ennemmin vain mielikuvavaatteita.

Vuodenajan vaihtuessa raportoin tarkemmin, kuinka vaatteiden tiedostettu rajoitettu käyttö ja rajoitettujen vaatekappaleiden käyttö on luonnistunut ja kuinka onnistunut oma talvinen P333 valikoimani on. Ehkäpä myöhemmin myös kokemuksia varsinaisesta P333-kokeilusta (mutta odotetaan ensin niitä hiukan lämpimämpiä aikoja, että voin enemmän soveltaa muiden esimerkkejä toimivista vaatekokonaisuuksista).

No comments :

Post a Comment